Binäärioptiot | Suomen kattavin tietopaketti

Vuodesta 2008 alkaen binäärioptioihin sijoittaminen on alkanut kiinnostaa sijoittajia ja yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat osakkeisiin, indekseihin, valuuttoihin ja hyödykkeisiin. Binäärikaupankäynnissä on vain kaksi vaihtoehtoa, josta juontaa myös sen nimi “binääri – kaksi”. Kaupankäynti binäärioptioilla vastaa melkeinpä vedonlyöntiä – käydessäsi kauppaa binäärioptioilla veikkaat, että omaisuuserän arvo joko nousee tai laskee tietyn ajanjakson aikana. Binäärioptiot tarjoavat markkinoille välineen itsesäätelyyn ja ovat tapa hillitä yliarvostettuja osakkeita spekuloimalla, että tietyn yhtiön osakkeiden arvo tulee laskemaan.

Binäärioptiokaupankäynnissä veikkaat, että tietyn omaisuuserän arvo joko nousee tai laskee määrätyn ajan kuluessa. Niiden avulla olet etuoikeutetussa asemassa tietäessäsi kaupankäyntiin liittyvän riskin ja odotettavissa olevan voitto-osuuden etukäteen, jo ennen kuin kauppaa on edes tehty. Binäärikaupankäynti on erinomainen tapa aloittaa kaupankäynti ilman, että tarvitaan suurta aloituspääomaa tai pääomareserviä. Hyödynnä 7brokers.comissa tarjolla oleva tieto ymmärtääksesi paremmin binäärioptioita ja valuuttakauppaa.

Aloita kolmella helpolla vaiheella:

one

Valitse alla olevasta listasta välittäjä

 

BonusMin. talletusMax. voitot
iqoption
100%
$10
92%
RekisteröidyArvostelu
100%
$200
91%
RekisteröidyArvostelu
BinaryRobot365
100%
$100
90%
RekisteröidyArvostelu
Banc de Swiss
100%
$10
85%
RekisteröidyArvostelu
Optionfair
100%
$300
91%
Arvostelu

General Risk Warning:

Binary options trading carries a high level of risk and can result in the loss of all your funds

Binary and digital options are prohibited in EEA

CFDs are complex instruments and come with a high risk of losing money rapidly due to leverage. Between 74-89% of retail investor accounts lose money when trading CFDs. You should consider whether you understand how CFDs work and whether you can afford to take the high risk of losing your money. The financial products offered by the company carry a high level of risk and can result in the loss of all your funds. You should never invest money that you cannot afford to lose.

two

Rekisteröi välittäjätili

IItse käytän kuutta eri välittäjää ja suosittelen kaikille kaupankäyntiin vakavasti suhtautuville avaamaan ainakin muutaman tilin, jotta sijoitettu omaisuus tulee riittävästi hajautetuksi.

three

Aloita kaupankäynti neljällä helpolla askeleella:

Binäärioptiokaupan vaiheet

Miten aloitan kaupankäynnin?

Binäärikaupankäynti Binäärikaupankäynti on helppoa ja voit tehdä sitä missä tahansa, jopa kotonasi. Et tarvitse myöskään aikaisempaa kokemusta. Sinun tulee vain yksinkertaisesti määrittää välittäjä ja aloittaa kaupankäynti välittömästi rekisteröitymällä, tallentamalla rahaa ja tekemällä veikkauksesi kurssin kehityksestä. Voit käydä kauppaa osakkeilla, indekseillä, valuutoilla ja hyödykkeillä päivittäin ja mihin vuorokauden aikaan tahansa. Voit valita kaupankäynnin joko pitkäaikaisilla optioilla tai lyhytaikaisilla optioilla.

Miksi sijoittaisin binäärioptioihin?

Ne tarjoavat sijoittajalle erittäin korkeaa tuottoa. Tiedät mikä tuotto on ennen sijoituksen tekemistä. Voit saada jopa yli 91 %:n tuoton sijoittamallesi pääomalle ja pienimilläänkin tuotto on 65%. Tämä tarjoaa hyvän mahdollisuuden korkeille tuotoille lyhyessä ajassa. Sijoitusaika voi olla, jopa vain 60 sekuntia.

Kauppaa käydessäsi et omista omaisuuseriä. Roolisi on ennustaa suunta, johon tietyn omaisuuserän hinta kehittyy markkinoilla tietyn ajanjakson kuluessa. Omaisuuserän arvo voi nousta tai laskea ja tuottosi riippuu tekemästäsi ennusteesta. Arvon muutoksen määrä ei ole olennaista, koska tuotto ei ole riippuvainen arvon muutoksen suuruudesta. Voit tehdä kauppaa koska tahansa, eikä sinulta veloiteta ylimääräisiä kuluja tai komissioita.

Testimonials:

Quotation marks”Binäärioptiokaupankäynti on antanut minulle paljon vapauksia, kuten taloudellista riippumattomuutta ja vapautta (myös itsevarmuutta), jota olen kaivannut tehdäkseni positiivisia muutoksia elämässäni. Perheeni ja minä hyödynnämme meille tarjoutuneet lisämahdollisuudet ja teemmekin lomamatkan Aasiaan tänä vuonna! Emme olisi koskaan voineet suunnitella tällaista lomaa ennen kuin löysin binäärioptiokaupankäynnin mahdollisuudet.”
Jenny, 43, Kotiäiti
Quotation marks”Kun huomioi kaikki huonot sijoitukset, joita tein sijoittamista opetellessani, saavutukseni on oikeastaan aika hämmästyttävä. Vielä hämmästyttävämpää on se, että neljän kaupankäyntikuukauden jälkeen olin muuttanut alkuperäisen 150 dollarin sijoitussummani yli 15.000 dollarin potiksi. Käytin tuon rahan keittiön ja kylpyhuoneen remontointiin, mutta jätin vähän pesämunaksi uusia sijoituksia varten. Tiedän, että voin uusia menestykseni ja olen jo aloittanut kaupankäynnin uudelleen.”
Amanda, 39, Myyntipäällikkö
Quotation marks”Olin ensin hieman epävarma, mutta kun aloin oppia ja tein hyviä kauppoja innostuin ja halusin oppia kaiken opittavissa olevan elääkseni binäärioptiokaupankäynnillä. Nykyään ansaitsen mukavasti elantoni binäärioptiokaupankäynnillä.”
John, 47, Binäärioptiot treidaaja

Lue kokonaiset kertomukset täältä:

Oikean välittäjän valitseminen

Optiokauppakokeilusi on onnistuneempi, jos valitset oikean kaupankäyntialustan tai binäärioptioiden välittäjän. Varmistuaksesi siitä, että olet valinnut oikean kaupankäyntialustan tai välittäjän sinun tulisi lukea arvioita ja tutkia, että valintasi on luotettava. 7brokers.comissa, tutkimustyö on tehty puolestasi. Saat kattavan listauksen parhaista välittäjistä ja kaupankäyntialustoista käyttöösi kun käyt kauppaa 7brokers.comissa. Saat myös hyödyllisiä vinkkejä parhaista tavoista valita juuri sinulle oikea ja tarpeisiisi soveltuva kaupankäyntialusta.

Suosittelemme luettavaksi:

Binäärioptiorobotti

BinäärioptiorobottiOlet aloittamassa sijoittamista, koska haluat saada sijoittamallesi pääomalle parhaan mahdollisen tuoton. 7brokers.comin tarjoaman kaupankäyntirobotti -ohjelmiston avulla jokainen kauppa suoritetaan verkossa automaattisesti. Tavoitteenasi ovat ymmärrettävästi korkeat tuotot ja pätevä kaupankäyntirobotti mahdollistaa investointisi maksimaalisen tuoton. Kaupankäyntirobotti -ohjelmistolla on erittäin korkea voittoprosentti, joka on noin 83 %, joten sen käyttäminen kaupankäynnin apuna nostaa säännöllisesti onnistuneiden kauppojen todennäköisyyttä. Kun käyt kauppaa millä tahansa arvopaperilla robotin avulla, et tarvitse aikaisempaa kokemusta kaupankäyntialustasta tai binäärioptiokaupankäynnistä.

Signaalit

Binäärioptio signaalitKauppaa käydessäsi sinun olisi hyvä hyödyntää tarjolla olevia signaalipalveluita. Palvelut lähettävät kaupankäyntiin liittyvää tietoa suoraan puhelimeesi tekstiviestillä tai sähköpostiisi. Signaalit kertovat sinulle, jos tietyn omaisuuserän hinnan ennakoidaan nousevan tai laskevan seuraavan kolmen tunnin aikana. Signaalit ovat erittäin hyödyllisiä kaupankäynnissä ja ne ovat tarpeellinen työkalu kaikille, jotka suunnittelevat tekevänsä onnistunutta binäärioptiokauppaa. Olitpa sitten kokenut kaupankäyjä tai vasta aloittamassa, binäärioptiosignaalit ovat työkalusi hyvin informoitujen sijoituspäätösten tekemiseen.

Vaikka mikään kaupankäyntijärjestelmä ei ole täysin varma, signaalipalveluillamme on todetusti korkeimmat voittoprosentit ja niiden tarkkuus on vähintään 70 %. Signaalit ovat äärimmäisen hyödyllisiä tilanteessa, jossa et saa neuvonantoa markkinoiden kehityksestä, mutta tarvitset tietoja tehdäksesi sijoituspäätöksiä. Signaalien jakamasta informaatiosta vastaava ohjelmisto on ollut sijoittajien käytössä jo lähes vuosikymmenen ja se analysoi lukuisista lähteistä peräisin olevaa suurta tietomäärää tarjotakseen laadukasta informaatiota.

Ovatko binäärioptiot huijaus?

Vastaus kysymykseen on yksinkertainen: ei – ne eivät ole huijaus. 7brokers.com tekee kaupankäynnin sinulle helpoksi. Binäärioptiokaupankäynti tarjoaa sijoittajille mahdollisuuden erinomaisiin tuottoihin, jotka voivat olla jopa niinkin suuret kuin 91 % tai vielä korkeammat. Pienimmillään tuotto on 65 % luokkaa, joka tarjoaa sijoitusmahdollisuuden hyvin korkeilla tuotoilla jopa yhdessä minuutissa. Riskisi ja tuotto-odotukseksesi ovat tiedossasi ennen kuin teet sijoituksen, joka mahdollistaa markkinoille pääsyn suhteellisen helposti ilman suurta alkupääomaa. Binäärioptiokaupankäynti on mahdollisuutesi saavuttaa taloudellinen riippumattomuus.

Mitä 7brokers.comista löytyy?

Binäärioptiokauppa on suhteellisen uutta muihin markkinoiden kaupankäyntivaihtoehtoihin verrattuna. Yhdysvaltojen rahoitusmarkkinoiden sääntelijä – Securities and Exchange Commission hyväksyi binäärioptiot vuonna 2008 ja nyt niillä käydään avoimesti kauppa verkossa välineillä, jotka tunnemme binäärioptioiden kaupankäyntialustoina tai välittäjinä.

Osa binäärioptiokaupan houkuttelevuutta on niiden tarjoama yksinkertainen voitto tai häviö -kaupankäyntimalli ja se, että tiedät kuinka paljon niihin sisältyy riskiä ja mikä on tarkka tuotto-odotus jo ennen kuin teet kaupan. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa vapaasti liikkuvilla markkinoilla se on kaikkea muuta kuin helppoa. Siksi. 7brokers.com on apunasi.

Tavoitteemme

7brokers.com tarjoaa sinulle aina verkon käyttökelpoisinta ja olennaisinta tietoa binäärioptiokauppaan ja valuuttakauppaan liittyen. Tavoitteemme on tarjota sinulle erittäin käyttökelpoista informaatiota, joka parantaa merkittävästi kaupankäyntiä koskevaa osaamistasi. Täältä löydät informaatiota erilaisia kaupankäyntistrategioita koskien, kattavia oppaita, tuoreita binäärioptioita käsitteleviä artikkeleja ja uutisia markkinoilta.

Miten teemme sen?

7brokers.comin perustivat ihmiset, joilla on laaja kokemus ja osaaminen kansainvälisestä rahoitusmaailmasta.

Hyödyntämällä parhaalla tavoin perustajiemme osaamista ja taitoja pyrimme kehittämään ja pitämään jatkuvasti yllä 7brokers.comia verkon parhaana binäärioptioita ja valuuttakaupankäyntiä käsittelevänä informaatiosivustona.

Mitä sivustoltamme löytyy

Tarkastellaanpa kaikkia kattamiamme kaupankäynnin osa-alueita ja sitä, miten ne auttavat sinua strategiasi suunnittelussa ja ohjaavat sinua tekemään toistuvasti voittoa tekemissäsi kaupoissa:

Opas kaupankäynnin työkaluihin

Opetamme sinua onnistuneen kaupankäynnin työkaluista ja annamme sinulle ajantasaisinta ja päivitetyintä tietoa niiden menestykselliseen käyttöön.

Binäärioptiot luokitellaan tyypillisesti jossain määrin monimutkaisiksi ja eksoottisiksi kaupankäynnin vaihtoehdoiksi, mutta todellisuudessa ne ovat äärimmäisen yksinkertaisia käyttää ja niiden toimintaperiaate on helppo ymmärtää. 7brokers.com tarjoaa sinulle syvällisen katselmuksen tällä hetkellä käytössä oleviin kaupankäynnin työkaluihin ja opettaa sinua käyttämään niitä, jotta voit tehdä kaupankäyntiä koskevia päätöksiä onnistuneesti.

Strategiat

Älä anna kuulopuheiden hämätä sinua, binäärioptiokaupankäynti ei vaadi paljoa kokemusta. Yleinen harhaluulo on, että onnistuakseen optiokaupoissa henkilön tulisi omata paljon tietoa markkinoista yleisesti ja erityisesti binäärioptiokaupoista, mutta todellisuudessa näin ei ole. Tästä huolimatta, sinun pitää silti pelkkien viihdeuutisten lukemisen sijaan opetella strategiat, jotka auttavat sinua tekemään toistuvasti tuottoa onnistuneilla kaupoilla.

7brokers.com on informaatiolähteesi koskien tietoja ja selityksiä kaikista kaupankäyntistrategioista. Nämä auttavat sinua oppimaan kaupankäynnin keskeisimmän taidon – kyvyn ennustaa kumpaan suuntaan tietyn varallisuuserän arvo kehittyy. Jos opit ennustamaan oikein suunnan johon varallisuuserän arvo kehittyy, tulet toistuvasti tekemään voittoa kaupoistasi.

Menestyneet kaupankävijät saavuttavat usein suuria onnistumisia hyödyntämällä yksinkertaisia metodeja ja strategioita.

Arvioit välittäjistä

Et voi olla menestynyt kaupankävijä, jos et tiedä missä voit tehdä kauppaa. On välttämätöntä, että pystyt halutessasi käyttämään useamman kuin yhden välittäjän verkkosivuja ja opit käyttämään eri palveluntarjoajien kaupankäynnin työkaluja tehdäksesi onnistuneita kauppoja.

Ottaen huomioon, että verkosta löytyy yli 400 kaupankäyntialustaa, yksinään olisi lähes mahdotonta käydä ne kaikki läpi ja arvioida jokainen niistä. Voit silti olla huoletta, sillä me olemme tehneet suuren osan työstä puolestasi. Meiltä löydät ajantasaisia arvioita ja tietoa useimmista tällä hetkellä verkosta löytyvistä binäärioptiokaupan välittäjistä.

Signaalipalvelut

Strategiat ovat tarpeellisia, mutta niistä ei ole paljoa hyötyä, jos et tiedä miten etsiä keskeisiä signaaleja eri teknisistä analyysikaavioista. Siksi hyvä signaalipalvelu osoittautuu erittäin hyödylliseksi. Kaupankäyntisignaalien oikea käyttö voi tehdä keskiverrosta kaupankävijästä mestarin.

7brokers.comilla on kattava lista arvioita verkon parhaimmista ja luotettavimmista signaalipalveluiden tarjoajista. Rekisteröitymällä yhteen niistä säästät valtavasti markkinadatan analysointiin ja tutkimiseen tarvittavaa aikaa, jonka voit käyttää keskittymällä fiksujen kauppojen tekemiseen ja siten jatkuvien voittojen kerryttämiseen.

Arviot binäärioptioroboteista

7brokers.com tarjoaa sinulle myös syvällisiä analyyseja ja arvioita binäärioptiorobotti -ohjelmistoista. Suoraan sanottuna, olimme vaikuttuneita niiden helppokäyttöisyydestä ja poikkeuksellisen ainutlaatuisista tarjouksista, jolloin sinulle jää enemmän aikaa vaikka urheilu-uutisten lukemiseen.

Koulutus

Yksi pääasiallisista tavoitteistamme on kouluttaa ja informoida sinua mahdollisimman paljon binäärioptiokaupan eri osa-alueista. Vanhan sanonnan mukaan “tieto on valtaa” ja se soveltuu myös kaupankäyntiin. Kaupankäyntiä koskeva tieto on parasta käyttää järjestäytyneesti ja kohdennetulla tavalla ja me 7brokers.comilla olemme paikalla auttaaksemme sinua siinä.

Opas valuuttakauppaan

Menestyäksesi binäärioptiokaupankäynnissä sinun tulee tuntea hyvin myös valuuttakaupankäyntiin liittyvät osa-alueet. Me olemme arvioineet verkon parhaat valuuttakaupan välittäjät tehdäksemme välittäjän valinnasta helppoa juuri sinun kaupankäyntitarpeitasi silmällä pitäen.

Tee meistä johdonmukainen osa kaupankäyntiäsi

Kun opit binäärikaupankäyntiä ja menestyt siinä, kaupankäynnistä voi tulla uusi ja jännittävä tapa tehdä kovalla työllä ansaitsemillasi sijoitustuotoilla kauppaa markkinoilla. Toivomme voivamme kouluttaa sinua niin pitkälle, että voit jatkuvasti minimoida riskisi ja maksimoida tuottosi. Päivitämme ja parannamme jatkuvasti sivustoamme, koska haluamme olla tunnettuja parhaana binäärioptioista tietoa tarjoavana verkkosivuna. Joten tarkista usein uusimmat päivityksemme, 7brokers.comin avulla me opastamme sinua matkallasi kohti parhaiten informoitua ja parhaalla mahdollisella tavalla menestynyttä kaupankävijää ja autamme sinua saavuttamaan täyden potentiaalisi.

Aloita rahan ansaitseminen nyt!

Yksi kaupankäynnin parhaista puolista on, että voit tehdä pieniä, matalan riskin sijoituksia. Voit aloittaa kaupankäynnin suosittelemillamme kaupankäyntialustoilla, kuten Boss Capital tai Banc de Binary jopa vain sadalla dollarilla, jonka voit tuplata yhdellä kaupalla. Valitse haluamasi kaupankäynnin välittäjä sivun yläreunasta, rekisteröidy, aloita kaupankäynti ja rahan ansaitseminen.

Binäärioptioiden lyhyt historia

A Brief History of Binary OptionsOptiokaupankäyntiä on tehty jo melko pitkään. Alun perin se oli sijoitusmetodi, joka oli vain eliitin käytössä ja sitä harjoitettiin vain vähäisellä sääntelyllä tai täysin ilman sääntelyä. Tilanne muuttui kun Chicagon kaupparekisteri (Chicago Board of Trade) loi ensimmäisen rakenteellisen kaupankäyntiympäristön vuonna 1971 ja Chicago Board Options Exchange (CBOE) perustettiin. Siitä tuli alansa johtava organisaatio ja nykyäänkin siellä tehdään eniten optiokauppaa maailmassa.

Ajan kuluessa sääntely parani suuresti ja lisäsi samalla optiokaupan vaihtoehtoja. Options Clearing Corporation (OCC) muodostettiin turvaverkoksi valvomaan ja varmistamaan, että sijoittajat myivät ja ostivat omaisuuttaan sääntöjen mukaisesti. OCC:llä oli toimivalta asettaa huolimattomille tahoille toimintakieltoja. Binäärioptiot kehittyivät lopulta näistä vakiintuneista toimintamalleista ja tavoitteena oli luoda helpommin toteutettavissa oleva investointivaihtoehto, johon liittyy mahdollisimman pieniä komplikaatioita.

Varhaiset binäärioptiot myytiin ja ostettiin yhä käsikauppana ilman pörssivälittäjää (over-the-counter) , uusi markkina rajoittui eliittiin ja sitä tehtiin hyvin vähän, eikä sitä säännelty erityisen tiukasti. Kuitenkin vuonna 2007 OCC muutti ohjeistustaan salliakseen binäärioptioiden vaihtamisen suurissa pörsseissä. US Securities and Exchange Commission (SEC) hyväksyi muutoksen vuonna 2008 laillistaakseen binäärioptioiden luokituksen vaihdettavina sopimuksina ulkomaisilla finanssimarkkinoilla. Toukokuussa samana vuonna Amerikan pörssistä (the American Stock Exchange) tuli ensimmäinen mannertenvälinen pörssi, joka tarjosi julkisesti binäärioptioita. Myöhemmin kesäkuussa CBOE seurasi esimerkkiä.

Viimeaikaisten ylivertaisten teknologioiden ja pitkälle kehitettyjen alustojen ja työkalujen käyttöönoton jälkeen binäärioptiokauppa on kasvanut suorastaan räjähtävällä vauhdilla. Tuore binäärioptiokaupan tuominen Internetiin tarjoaa suuremman joustavuuden ja perustavanlaatuisten omaisuuserien lisääntyneen muokkausmahdollisuuden. Nyt voi muokata mm. sopimustyyppejä, lunastushintoja ja täyttymisaikoja. Nämä ominaisuudet mahdollistavat aggressiivisempien strategioiden suunnittelun, jotka ehdottavat maksimaalisia voittoja minimaalisella riskillä. Tämä salli uusien binäärioptiovälittäjien tulon markkinoille, joka puolestaan tukee parannettuja ja kehittyneitä alustoja mahdollistaen ne valinneille sijoittajille tuottoisampia kauppoja.

Vuonna 2010 kriittiset muutokset todennäköisyyksiin, riskeihin ja kiinteihin palkkioihin, jotka nykyisin mielletään binäärioptioihin kuuluviksi, edistivät binäärioptioiden mainetta. Siitä lähtien merkittävät välittäjät alkoivat soveltaa käytäntöjä, jotka varmistivat, että tämä sijoittamisen muoto muuttui käyttäjäystävällisemmäksi, jolloin sijoittajat saattoivat tehdä optiokauppaa kodeistaan ja matkustaessaan. Pohjimmiltaan lopulta Internetin nerokkuus ja kauneus tarjosi yksityishenkilöille mahdollisuuden tehdä kauppaa binäärioptioilla missä ja milloin tahansa.

Nykyään binäärioptiot kasvattavat nopeasti suosiotaan jatkuvasti muuttuvassa sijoitusmaailmassa. Tämä johtuu binäärioptioiden monista eduista verrattuna muihin, perinteisimpiin, sijoitusvaihtoehtoihin. Binäärioptiot tarjoavat ennalta määrätyn tuoton ja tappion -mallin ja lisäksi ne antavat sijoittajille mahdollisuuden tehdä kätevästi suuria määriä kauppa toimeksiantoja rajatuilla varoilla käyttäen pientä käteistalletusta. Kaupankäynti ei voisi olla yksinkertaisempaa, sillä käyttäjien tulee vain päättää, mihin suuntaan pääoman arvo kehittyy (eli ylös vai alas).

Yksinkertaisesti sanoen binäärioptiokaupankäynnillä sijoittajat ovat suuresti parantaneet mahdollisuuksiaan tehdä arvokkaita ja luotettavia kauppoja. He voivat tasaisesti kasvattaa voittojaan samalla kun he minimoivat riskin sijoittamalla aikaa rajattomien binäärioptiokaupan skenaarioiden opiskeluun ja hallintaan – kun nämä skenaariot ovat nyt heidän vapaasti käytettävissään. Kun tarjolla on niin monia vaihtoehtoja, arvostat varmasti binäärioptioiden nopeaa kehitystä täydellisestä tuntemattomuudesta äkilliseen kuuluisuuteen.

Binäärioptiokaupan sääntely

Vaikka tarjolla olevien binäärioptioiden määrä on viime aikoina lisääntynyt, monet sijoittajat epäilevät yhä tähän markkinaan sijoittamista binäärioptiokauppaan liittyvistä sääntelyä ja turvallisuutta koskevista huolista johtuen. Tämä kohonnut varovaisuus johtuu osittain sijoittajien finanssimarkkinoita kohtaan kokemasta luottamuspulasta. Sijoittajien voidaan nyt väittää olevan “liian varovaisia”, johtuen finanssikriiseistä ja skandaaleista, jotka ovat paljastuneet Yhdysvalloissa viime vuosikymmenen aikana (joka on ympäri maailmaa tunnettu tarkimmin säännellyistä markkinoistaan). Tästä huolimatta useat nykyisistä binäärioptioita koskevista harhaluuloista johtuvat suurelta osin siitä, ettei ymmärretä miten binäärioptiomarkkina tarkalleen toimii.

Binäärioptioita ympäröivä sääntelykehys

Nykyään Kyproksen tasavalta on yksi binäärioptiovälittäjien suosituimmista sijoittautumispaikoista. Valitettavasti monet sijoittajat tuntuvat ajattelevat näin olevan, koska Kypros on yksi Euroopan vähemmän kehittyneistä talouksista. He näkevät maan koruttomana paikkana, jossa on vain vähän tai ei lainkaan finanssimarkkinoiden sääntelyä. Heidän vääristyneen ajattelunsa mukaan binäärioptiovälittäjät valitsevat Kyproksen sijoittautumispaikakseen välttääkseen tiukkaa sääntelyä, kun tosiasiassa syy on se, että Kyproksen verotus on paljon muita maita matalampaa. Iso-Britanniassa yhteisöjen tulos verotetaan 24 % verokannalla ja verokanta on vielä tätäkin korkeampi Yhdysvalloissa, jossa yhtiöitä voidaan verottaa jopa 35 % verokannoilla. Kuitenkin Kyproksella tuloverokanta on vain 10 %. Tästä johtuen välittäjien sijoittautuminen Kyprokselle on kaikin puolin järkevää. Useat teistä ovat ehkä huomanneet, että useimmat binäärioptioiden välittäjät kieltäytyvät ottamasta Yhdysvalloissa asuvia asiakkaita, koska he haluavat välttää Yhdysvaltojen verotusmenettelyn piiriin joutumisen.

Monet ovat valmiita väittämään, että finanssisääntelyn taso on Kyproksen lainsäädäntöä korkeampi esimerkiksi Saksassa tai Iso-Britanniassa. Tämä juontaa juurensa siitä, ettei näin väittävillä ole selkeää kuvaa siitä miten Euroalueen markkinat toimivat. Euroopan unioni (EU) on antanut Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivin (Markets in Financial Instruments Directive, MiFID), jonka tavoitteena on harmonisoida Euroalueen finanssimarkkinoiden sääntelykehystä. MiFID suunniteltiin lisäämään kuluttajan suojaa ja integroimaan eri finanssimarkkinat yhteiseksi markkinaksi. Tulee huomioida, että Kypros on implementoinut MiFID direktiivin omassa lainsäädännössään (The Investment Services and Activities and Regulated Markets Law 144(I) vuodelta 2007).

Oikeudellinen suoja

Edellä mainittuun perustuen voidaan todeta, että Kyproksella on korkeammat lainsäädäntövelvoitteet ja sen lainsäädäntö tarjoaa paremman oikeudellisen suojan epärehellisiä sijoitusyhtiöitä vastaan kuin Iso-Britannia, joka ei vieläkään ole implementoinut kaikkia MiFID direktiivin normeja omaan kansalliseen lainsäädäntöönsä. On otettava huomioon että binäärioptiot ovat tuore innovaatio finanssimarkkinoilla (kuten esimerkiksi pikalainat ja pikavipit, joista voi lukea lisää Halvin Laina -sivustolta), joten lainsäätäjällä on vain vähän tai ei lainkaan oikeudellista viitekehystä, jonka pohjalta lainsäädäntöä voitaisiin kehittää. Syy binäärioptiokaupan vähäiseen sääntelyn määrään on se, että OTC markets -markkina on historiallisesti ollut itsesäänneltyä. Binäärioptioiden sääntelykehys on luotu vasta äskettäin. Itse asiassa, Kypros on yksi ensimmäisistä Euroalueen jäsenistä, jolla tosiasiallisesti on oikeudellinen määritelmä binäärioptioille. Binäärioptioiden oikeudellisen määritelmän avulla Kyproksen rahoituslaitoksista vastuussa olevat viranomaiset, kuten Cyprus Securities and Exchange Commission (CySEC) ovat toimivaltaisia tarvittaessa toimimaan rahoituslainsäädännön mukaisesti.

Sijoittajia saattaa järkyttää tieto siitä, että itse asiassa binäärioptiot eivät ole luokiteltuja optio-arvopapereiksi Iso-Britannian rahoituspalveluita koskevan lainsäädännön (Financial Services Act) perusteella, vaan sen sijaan binäärioptioita säännellään uhkapeliviranomaisen (U.K. Gaming Commission) toimivallan nojalla ja ne luokitellaan vedonlyönnin kohteiksi. Iso-Britanniassa uhkapelivelkoja käsitellään “kunnia velkoina”, eivätkä niistä johtuvat saavat ole oikeudellisesti vahvistettavissa tai perittävissä tuomioistuinteitse. Voitte kuvitella, miten hankalaa olisi haastaa oikeuteen Iso-Britanniaan sijoittautunutta binäärioptioiden välittäjää “kunnia velan” perusteella, ilman oikeudellista perustetta. Tästä lähtökohdasta Kypros on oikeudellisen suojan näkökulmasta paras paikka tehdä binäärioptiokauppaa.

Tiivistelmä binäärioptioista

Binäärioptiot ovat (OTC) kauppoja ja optioita kutsutaan binäärisiksi, koska niillä on vain kaksi arvoa. Myös mahdollinen tuotto tai tappio on kätevästi jo etukäteen tiedossa. Vuoden 2009 jälkeen binäärioptiot ovat nousseet kiinnostavimmaksi sijoitusmuodoksi nykyaikaisten sijoittajien ja myös yksityishenkilöiden keskuudessa, jotka sijoittavat valuuttoihin ja osakkeisiin. Sijoittaminen on yksinkertaisempaa kuin perinteinen kaupankäynti osakkeiden ja hyödykkeiden kanssa.

Miten aloitan kaupankäynnin?

Binäärioptiokaupankäynnin voit aloittaa helposti ja nopeasti kotoa käsin. Et tarvitse ollenkaan aikaisempaa kokemusta. Voit käydä kauppaa ilman kustannuksia turhaan nostavia välikäsiä. Kaupankäyntiä voit taas käydä joka päivä ja mihin kellon aikaan tahansa. Esimerkiksi valuuttoja, hyödykkeitä ja osakkeita voidaan käyttää perustana binäärioptiokaupalle. Voit pyrkiä hyödyntämään niin pidemmän aikavälin kuin lyhyemmänkin ajan vaihtelut molempiin suuntiin.

Miksi sijoittaisin Binäärioptioihin?

Suuren suosion takaa se, että ne antavat erittäin korkean tuoton ja sijoittaja voi itse määritellä tarkasti sijoitettavan pääoman. Sijoitetun pääoman tuotto nousee 65 prosentista yli 90 prosenttiin ja jopa 60 sekunnissa. Kun ostat option, et koskaan omista itse sijoittamisen kohdetta, ennustat ainoastaan mihin suuntaan kohteen arvo liikkuu markkinoilla tietyllä aikavälillä. Vaihtoehtoja on kaksi, kohteen arvo joko nousee tai laskee. Sinun ei tarvitse tietää paljonko arvo muuttuu, sillä saat itse saman verran tuottoa riippumatta siitä onko kohteen hinta noussut tai laskenut 5 prosentin tai 20 prosenttia. Voit käydä kauppaa 24/7 ja kaupankäynti/sijoittaminen tapahtuu täysin ilman ylimääräisiä komissioita.

Mitä löydän 7 Binary Options -sivustolta?

Alalla on monia binäärioptiokaupankäyntialustoja etuineen sekä hyvin tuottoa antavia ja kaupankäyntiä helpottavia strategioita. Olemme keränneet ja arvostelleet sivustollemme alan johtavat ja parhaat vaihtoehdot ja kerromme myös tuottoisimmat vihjeet. Meiltä löydät myös parhaat apuvälineet ja oppaat optimaalisen tuoton saamiseksi. Kansainvälinen sivustomme auttaa sinua liikkumaan binäärioptioiden maailmassa turvallisesti ja tuottoisasti. Meillä on myös tuhti Forex infopaketti tarjottavanamme.

Binäärioptio kaupankäynti on luotettavaa ja tuottoisaa

Kaupankäynti binäärioptioilla tapahtuu niin, että arvioit valitsemasi kohteen arvon muutoksen suunnan etukäteen määrätyllä ajankohtana. Sinulla on vain kaksi mahdollisuutta, joko kohteen arvo nousee (Call) tai laskee (Put). Ennalta on myös määritelty kohteen palautusprosentti, eli kuinka paljon voittoa teet oikealla arvioinnilla. Tämä vaihtelee välittäjäkohtaisesti, mutta esimerkiksi suosittelemallamme IQ Optionilla se liikkuu 91% kohdalla. Tämä tarkoittaa että sijoittamasi pääoma tulee jopa 91% voitolla sinulle takaisin. Jos arviosi valitsemasi kohteen arvosta menee väärin, menetät sijoittamasi pääoman.

Binäärioptiokaupankäynnissä häviötä tehnyt sijoittaja, joka on arvioinut kohteen arvon väärin voi tehdä johtopäätöksen että häntä on jollain lailla vedätetty tai että hän on joutunut huijatuksi. Haluamme painottaa, että binäärioptiokaupankäynti ei ole huijausta ja siinä ei ole mitään vilpillistä, eikä kyse ole nettikasinoiden (kuten Casumo ja Rizk) kaltaisesta toiminnasta. Kaikki välittäjät jotka löydät sivustoltamme ovat luotettavia, CySec-lisenssin omaavia ja meidän arvostelemiamme.

Kohteiden arvon vaihtelua on välillä vaikea arvioida ja kokeneemmatkaan sijoittajat eivät saa kaikkia kohteita aina oikein. Tämän vuoksi jotkut sijoittavat tuntevat kokeneensa vääryyttä, kun ovat tehneet väärän valinnan ja menettäneet sijoittamansa rahat. Oman pääoman voit menettää missä tahansa sijoittamisen tyylilajissa ja binäärioptiokaupankäynnissä monet välittäjät antavat jopa 15% sijoituksesta takaisin vaikka arvio kohteesta menisi väärin.

Olemme testanneet ja arvoineet parhaat, tuottoisimmat ja luotettavimmat binäärioptiovälittäjät käytettäväksenne. Olemme vertailussa selvittäneet mm. välittäjän taustalla toimivan yhtiön tiedot, asiakaspalvelun toimivuuden, bonus- ja tilirakenteet, heidän sijoitusneuvontapalvelunsa, talletus– ja varojen nostonopeuden ja toimivuuden sekä kaupankäyntiohjelmiston toimivuuden. Avullamme sinun on helppoa, tehokasta ja nopeaa aloittaa tuottoisa kaupankäynti binäärioptioilla.

Automaattinen kaupankäynti – binäärioptiorobotti

Olet aloittava tai kokeneempi binäärioptiokauppias niin tavoitteesi on sama – tehdä mahdollisimman paljon voitto sijoituksillasi. Tuottoisampaa, vaivattomampaa ja tehokkaampaa kaupankäyntiä binäärioptioilla on avuksi ohjelmistoja. Olemme etsineet näistä varmimmat ja tuottoisimmat sinulle käytettäväksi.

Automaattinen kaupankäyntiohjelma hyödyntää erilaisia binäärioptiostrategioita, metodeita, analysoimalla trendejä ja eri hintamuutoksia. Ohjelmiston avulla sijoittaja tekee parempaa voittoa ja se helpottaa myös useamman tilin käyttöä. Suosittelemamme ohjelmisto onnistumisprosentti on vakuuttava 83%.

Voit siis ansaita rahaa ilman, että sinun tarvitsee itse hoitaa kaupankäyntiä. Ohjelmisto kykenee tekemään tuottoisia kauppoja, vaikka et olisi itse edes paikalla. Lue lisää binäärioptiorobottiohjelmasta ja aloita tuottoisampi sijoittaminen nyt.

Maksuttomat demotilit

Kun olet aloitat kaupankäynnin binäärioptioilla suosittelemme harjoittelemaan ja tutustumaan helppokäyttöiseen ohjelmistoon maksuttomalla demotilillä. Demotililla tapahtuva kaupankäynti on täysin samanlaista kuin oikealla rahalla ja näin ollen se on todella hyödyllistä ja sen avaaminen käy hetkessä. Saat tietyn määrän leikkirahaa käyttöösi ja valitset binäärioptiot joiden kanssa haluat käydä kauppaa. Erona on tietysti se, että sinun ei tarvitse laittaa omaa rahaa likoon, mutta ei myöskään mahdollisuutta saada tuottojakaan.

Kun teet kauppaa demotileillä tutustut samalla välittäjän kaupankäyntiohjelmistoon, saat halutessasi sijoitusneuvojilta avustusta ja sijoitusvinkkejä. Voit samalla testata strategioita, kehittää taitojasi ja kerätä kokemusta oikealla rahalla sijoittamista varten. Näet nopeasti että binäärioptiokaupankäynti on vaivatonta ja tuotto mahdollisuudet ovat rajattomat.

Älä epäröi, vaan avaa siis maksuton harjoittelutili suosituimmilla välittäjillämme kuten, Banc de Binary, BDswiss ja Optionfair:llä.

Binäärioptiokaupankäynnin edut pähkinänkuoressa

Kaupankäynnin helppous – sinun pitää valita Call (kohteen arvon nousu) tai Put (kohteen arvon aleneminen)

– Binäärioptiokaupankäynti on yksinkertaista ja helppoa ymmärtää

Suuret voitot – jopa yli 90% sijoituksen määrän palautus 60 sekunnissa

Riskitöntä verrattuna perinteiseen osakaupankäyntiin

Teet voittoa yhtä paljon, vaikka kohteen arvo liikkuisi vain piirun verran

– Voit käydä kauppaa 24/7

Kaupankäynti on maksutonta – et maksa komissioita tai muita turhia kuluja

Voit käydä kauppaa pienillä investoinneilla – monillä välittäjillä yhden kaupan minimiraja on 1 dollari

Laaja valikoima kaupankäyntikohteita – Valuutat, Hyödykkeet, Osakkeet ja Indeksit

Tee kauppaa mistä tahansa – voit käydä kauppaa mistä tahansa tietokoneellasi ja mobiililaitteellasi

Aloita Binäärioptiokaupankäynnillä tienaaminen nyt!

Pienet sijoitukset matalalla riskillä ovat yksi näiden sijoitusten parhaita puolia. Voit aloittaa kaupankäynnin monilla suosittelemillamme kaupankäyntialustoilla, kuten esimerkiksi Banc de Binary ja 24Option 100 dollarilla ja jo yhdellä kaupalla voit miltei tuplata sen. Aloita binäärioptiosijoittaminen valitsemalla nyt mieleisesi kaupankäyntialustalla sivun ylälaidasta ja rekisteröitymällä sinne. Suosittelemme myös binäärioptiorobotin käyttöä parantaaksesi tuloksia. Tämän jälkeen suosittelemme rekisteröitymään myös muutamalle muulle suosittelemallemme kaupankäyntialustalle saavuttaaksesi maksimaalisesti markkinat ja saadaksesi kaikki mahdolliset kaupankäyntialustojen edut käyttöösi.

Nettikasinot vaihtoehtona binäärioptioille

Usein kysytään, ovatko binäärioptiot uhkapelejä. Jos kaupankäyntiä harrastetaan pelkästään arvaamalla satunnaisesti hintojen muutoksia, voidaan sitä hyvinkin verrata uhkapeleihin. Toisaalta jos perehtyy aiheeseen, voi löytää tapoja tehdä rahaa, toisin kuin esimerkiksi tämän tyylisillä sivustoilla. Jos kasinopelit kuten kolikkopelit kiinnostavat, suosittelemme etsimään aina kaikkein tuoreimmat ilmaisen pelirahan tarjoukset, isot tarjoukset talletuksen yhteydessä, parhaat pelirahatarjoukset ja suurimmat pyöräytykset ilman rahaa, jotka tekevät pelaamisesta paljon kannattavampaa.

Alennuskoodit ja tarjoukset verkkokauppoihin

Seuraavista linkeistä löydät tämän hetken parhaat alennuskoodit suomalaisille nettishoppailijoille: My Trendy Phone, Apteekkituotteet.fi, Pink or Blue, InkClub, Savanni.com, Scandinavian Outdoor, BetteBox, Shopping4net, Greenlips Beauty, Matkavaruste.fi, Timarco.

John Miller
Follow us
Latest posts by John Miller (see all)

    1 comment

    1. POoskan   •  

      Olin hyvin skeptinen binäärioptioiden vaihtamisen suhteen, sillä olin lukenut paljon siihen liittyviä asioita, jotka saivat minut epäilemään koko hommaa. Mutta kun keskustelin asiasta muiden kanssa, jotka olivat testanneet sitä aiemmin, päätin osallistua mukaan toimintaan. Aloitin noin kolme kuukautta sitten – se on tuottanut tasaisesti 750 ja 800 dollarin edestä rahaa päivässä tähän mennessä.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *