Mitä tietoja ja taitoja sijoittaja voi hyödyntää uhkapelisivustoilla

Uhkapeleissä voittaminen perustuu ennen kaikkea sattumaan, jota voidaan myös tuuriksi kutsua. Toisaalta esimerkiksi menestyksekkäät pokerin pelaajat poistuvat turnauksista usein voittajina, jopa miljoonat eurot taskussaan. Onko sitten sijoittamiselle ja uhkapelaamisella mitään yhteistä?

Sijoittamisessa ja uhkapelaamisessa molemmissa voittojen tuleminen on aina epävarmaa. Tämä pätee ennen kaikkea uhkapelaamiseen, mutta myös sijoittaessa rahaa esimerkiksi pörssiin, sijoittaja ottaa aina tietoisen riskin ja on valmis menettämään kaikki rahansa. Voiko sijoittaja sitten hyödyntää sijoittamisessa oppimiaan taitoja uhkapelisivustolla?

Tuottoprosentteihin voi kiinnittää huomiota etukäteen

Sijoittamisessa voidaan ennakoida ja tehdä laskelmia siitä, mitä kukin sijoituskohde voisi tehdä vuodessa, viidessä vuodessa ja kymmenessä vuodessa. Uhkapeleissä tällainen ei ole mahdollista, mutta esimerkiksi kasinopelien palautusprosentit on selvitettävissä etukäteen. Mikään salapoliisi ei myöskään tarvitse olla selvittääkseen palautusprosentit, vaan kunkin pelin palautusprosentin (return-to-player) voi selvittää Google-haulla. Lisäksi moni casino online kertoo palautusprosentit myös pelien yhteydessä.

Palautusprosentti siis tarkoittaa, kuinka paljon pelaaja voi odottaa saavansa takaisin peliin sijoittamistaan euroista. Käänteinen luku tälle on niin sanottu ”talon etu”, joka puolestaan viittaa siihen, että kasinosivustolla on aina pienoinen etu puolellaan. Tämä tietenkin on jopa ihan luonnollista, ilman talon etuahan kasinon ajautuisi hetkessä konkurssiin, ellei sen toimintaa rahoitettaisi jonkinlaisilla tuilla.

Sijoittamisessa riskit ovat pienempiä

Yksi merkittävä ero sijoittamisen ja uhkapelaamisen välillä siinä, että sijoittamisessa sijoittaja käyttää tietojaan ja taitojaan minimoidakseen rahan menettämisen riskin, ja uhkapelissä pelaaja hyväksyy rahan menettämisen riskin aina osana peliä. Lisäksi sijoittamisella on aina tietty tarkoitus, esimerkiksi eläkkeen rahoittaminen. Uhkapelissä kyse on enemmänkin viihteestä ja jännityksestä, joskin rahan voittaminen houkuttelee myös monia.

Sijoittamisen ja uhkapelaamisen välillä on siis perustavanlaatuinen asenne-ero. Sijoittaja ottaa riskin vain, jos hän uskoo, että mahdollisuus saada voittoa on suurempi kuin mahdollisuus saada tappiota. Tällaisesta varovaisuudesta voi olla hyötyä myös uhkapeleissä. Voimme käyttää esimerkkinä esimerkiksi pokeria. Viisas pokerin pelaaja osaa olla tarvittaessa varovainen ja olla panostamatta, jos oma käsi ei näytä riittävän vahvalta.

Uhkapeleissäkin tarvitaan laskelmointia ja strategiaa

Jatketaan pokeriesimerkin parissa. Sen lisäksi, että hyvä pokerinpelaaja tietää, milloin on syytä olla varovainen, hän osaa myös laskea voiton todennäköisyyden. Pokerissa, kuten monissa kasinopeleissä, pelaajan taidoillakin on Pitbullspins.com -sivuston mukaan merkitystä siihen, voittaako vai häviääkö hän rahaa pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä tuurilla on tietysti aina iso merkitys, mutta esimerkiksi pokeriturnaukset pelataan niin, että viisaasti pelaavat pelaajat erottuvan joukosta.

Pokerissa viisas pelaaja laskee todennäköisyyksiä omalle voitolleen. Ei riitä, että miettii omaa kättään, vaan on myös mietittävä sitä, millainen käsi muilla pelaajilla voi olla todennäköisyyksien mukaan. Samoin kuin sijoittamiseen löytyy netistä paljon oppaita, myös pokeriin on saatavissa paljon sekä maksullisia että maksuttomia oppaita.

John Miller
Follow us
Latest posts by John Miller (see all)

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *